Tietoa meistä

 

Kasviskaiffareiden takana häärii kaksikko, Hanna ja Jussi Jyväskylän Ammattikorkeakoulun Tiimiakatemian yksiköstä, osuuskunnasta nimeltä Projektitomisto Potentia. 

Kasviskaiffarit haluaa tarjota maukkaita kokemuksia kasvisruoan parissa omissa kotikeittiöissä. Rullat lähti liikkeelle keväällä 2020 pienestä, nopeasta kokeilusta kun Korona-virus ajoi alas meneillään olleet projektit. Piti keksiä jotain uutta. Ideaa ruokakassipalvelusta valmiilla resepteillä kokeiltiin ensin oman Tiimiakatemiamme sisällä ja saimme hyvää palautetta. Sitten lähdimmekin kokeilemaan kiinnostusta ruokakasseihin Tiimiakatemian ulkopuolella. Haluamme tuoda kasvisruokavalion mahdollisuuksia ja kaikkia sen makuja isompaan tietoisuuteen sekä rikkoa ennakkoluuloja kasvisruoan suhteen. 

Toimintaa haluamme viedä lähituotantoa tukevaan suuntaan ja hyödyntää Keski-Suomalaisia palveluja. Arvostamme puhdasta ja terveellistä ruokaa, puhtaita ja raikkaita makuja. Liikkelle on lähdetty lapsen kengissä ja kehitämme toimintaa koko ajan asiakkaiden palautteen perusteella. Tätä tehdään teille!

Tavoitteena meillä on rakentaa laadukas palvelu, jossa asiakkaamme saavat arkeensa uusia kokemuksia, pieniä onnen hetkiä ja "Olipas hyvää" -ajatuksia!

 

Hanna ja Jussi

 

Hanna Ja Jussi